torstai 10. maaliskuuta 2016

Profiililistojen paperointi












Kosteuden värjäämät monet paperikerrokset ovat häivyttäneet listan moninaista profiilia.











Havannointikuva.



Punainen teksti vasemmalla; Paperointikerros joka jättää alleen nupinrihman ja paperoi listan. Mennyt myös seinällä olleen pinkopahvin päälle.

Sininen teksti oikealla: Alimmaisen pahvikerroksen nupinrihma.

Sinisellä tekstillä tarkoitetaan kattomaalauskerroksen nupinrihmaan. Pahvitus on tehty listojen asennuksen jälkeen, joten naularihma on paperoitu piiloon.











Sininen teksti; Paperoitu ja maalattu lista, ja nuoli kuvaamassa listan alapintaa.


Kirkkaan vihreä teksti; Paperointisuikale joka nupinrihman ja listan, oli liimattu seinälle.


Listat irrotettiin, jotta uuden pinkopahvikerroksen naulaus saadaan jäämään listan alle. Paperointien alla listat olivat pysyneet kuin uusina.


Tiukasti kiinni olleet paperiroikaleet irrotettiin vetyttämällä.







Aikaisemmista paperoinneista puhdistetut listat päällystettäisiin makulatuurilla uudestaan. Paperointi tuotaisiin seinää alas n. 30 cm joka maalattaisiin samalla kuin katto, ja toimisi isompana valorajana. Makulaaria otettiin sen pituinen pätkä jota oli helppo käsitellä. Yläreunasta taitettiin noin kolme senttimetriä, ja taitos helpotti vuodan suoraan laittoa kun se asetettiin listan ja katon rajaan. Listaan, katonrajaan ja pinkopahvin yläreunaan levitettiin liimaliisteriseosta.




















Lista oli vaikea paperoitava moninaisen profiilinsa vuoksi. Kun liimaliisteriä oli tarpeeksi, paperi siliteltiin joka mutkaan ja kulmaan tiiviisti. Painelussa ei käytetty esim. tapettiharjaa, vaan käsin sai parhaan näppituntuman.







Kun lista oli paperoitu paperin alareuna liimattiin pinkopahviin, ei kuitenkaan kokonaan. Liiman kuivuttua ”helma” revittäisiin pahvista.





Nurkka oli todella vaikea profiilin vuoksi. Tekemistä pystyi helpottamaan mittaamalla ja piirtämällä valmis tälli.





Nurkkaan tuleva kohta revittäisiin suikaleiksi jolloin hapsut löytäisivät paikkansa helpommin.








Kun liisteriä levitettiin myös hapsuille, ne lähestulkoon sulautuivat listan profiiliin.








Alareunat revittyinä ja hienolla hiekkapaperilla hiottuna paperoinnit ei näy seinätapettien alta.



 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti